Saaret

Rehjansaari

Nuasjärvellä sijaitseva Rehjansaari on luonnonläheinen ja viihtyisä käyntikohde. Rehjansaaressa on käyttöä vuoden ympäri, mutta toiminnan pääpaino on kuitenkin kesällä. Talvella saareen on helppo mennä hiihtämällä, koska sinne on erinomaiset ladut sekä perinteiselle että luistelutyylille.

Saaressa voi majoittua teltoissa maksuttomasti ja alueella voi käyttää tulentekopaikkoja vapaasti. Telttapaikkaa valittaessa kannattaa huomioida mökkien ja muiden rakennusten sijainti. Vuokralaiset huolehtivat mökkien ympäristön siisteydestä. Nuotiopaikoilla polttopuut ovat valmiina.

Päärakennuksessa on neljä talviasuttavaa huonetta. Keittiössä on jääkaappi ja kaasuliesi. Majoitustilaa on 12 hengelle, mutta erityisjärjestelyillä tila muuntuu jopa 35 hengen majoitustilaksi. Rakennuksen pihapiiristä löytyvät myös erikseen varattavat kokoustilat ja Toivolahden sauna.

Rehjassa on kolme vuokrattavaa perhemökkiä (24 m2) 4-6 hengelle. Kaikissa mökeissä on tupa, keittokomero ja makuuhuone. Mökeissä on uunilämmitys ja keittiössä jääkaappi ja kaasuliesi. Perhemökkien yhteiskäytössä on kaksi saunaa ja vuokrahintaan sisältyy yksi tunti saunomista päivittäin.

Rehjassa on lisäksi kaksi saunallista mökkiä. Koskela sijaitsee saaren pohjoispäässä ja siinä on tupa, keittokomero, sauna ja terassi; tilaa neljälle hengelle. Puolukkarinteen mökissä on tilaa 8 – 10 henkilölle, mökissä takkahuone, parvi, kaksi saunaa ja terassi. Keittosyvennyksen varustuksiin kuuluu kaasujääkaappi ja -liesi.

Rehjassa on kokoustilat 30–40 hengen ryhmälle. Keittiössä on jääkaappi ja kaasuliesi. Yläkerrassa on majoitustilat 12 hengelle, mutta erityisjärjestelyillä tila muuntuu jopa 35 hengen majoitustilaksi. Kokoustilat eivät ole talvikäytössä.


Toukansaari

Oulujärven Toukansaari on säilyttänyt luonnollisuutensa vuosien saatossa.

Laavuille saa majoittua ja saarella saa käyttää vapaasti tulentekopaikkoja. Saarella on kaksi laavua, joissa on polttopuut valmiina. Tulenteko on sallittu ainoastaan nuotiopaikoilla.


Ärjänsaari – luonnonsuojelualue

Ärjänsaari sijaitsee Kajaanin kaupungin alueella Oulujärven Ärjänselällä. Kajaanin keskustasta on Ärjänsaareen linnuntietä matkaa noin 16 kilometriä. Lähialueiden venesatamia ovat Ruunaniemi (3 km), Koutaniemi (7,5 km), Paltaniemi (17,5 km) ja Kajaanin Kalkkisilta.

Ärjänsaari on lumoava retkeily- ja rantakohde Kajaanin edustalla. Sen pitkät hiekkarannat ja jyrkät törmät sekä värikäs historia houkut televat kävijöitä monenlaisiin ranta-aktiviteetteihin. Ärjänsaari sijaitsee Oulujärven suurtenselkien keskellä. Sen länsipuolellaavautuva Ärjänselkä on Suomen suurinsisävesiulappa. ”Ärjä” tarkoittaa tuulista paikkaa tai jyrkkää rantatörmää. Tämä kuvaa Ärjänsaarta hyvin.

Ärjänsaaressa voi nauttia ainutlaatuisista pitkistä hiekkarannoista, auringosta ja avarasta järviaavasta. Korkeilta hiekkatörmiltä pääset osalliseksi luonnon sääesit yksiin: paahtava aurinko, kumeasti jyrisevä ukkonen ja lempeä kesätuuli ovat aitoja paratiisisaaren elämyksiä. Metsät ovat melko tasaikäistä männikköä. Ärjässä on yksi lehtoalue ja muutama rehevämpi painanne. Aika ja rauha lisäävät metsien monimuotoisuutta ja luonnontilaisuutta. Komeat vanhat puut rikastavat maisemaa. Hiekkainen maaperä pitää metsät jatkossakin mänty valtaisina. Hiekkarannoilla kasvien ja eläinten elämä on vaativaa. Kasveilla on oltava vahvat juuret ja niiden pitää pystyä kasvamaan nopeasti, sillä keväinen jäidenlähtö ja suuren järven aallot kuluttavat rantoja.

Saaren kulttuurihistoria on värikäs. Aikojen mittaan se on ollut saamelaisten riittipaikka, vainolaisaikojen aarresaari, jär virosvojen piilopaikka, tervansoutajien turvasatama ja metsäyhtiön lomasaari. Historia näkyy nykyäänkin mm. arkkitehti Eino Pitkäsen suunnittelemissa lomamökeissä ja metsittyneissä tervahaudan pohjissa. Jääkauden perintö näkyy rantatörmissä, dyynimuodostelmissa ja lentohiekka-alueen hienossa hiekassa.

Saaren retkeilyrakenteita ja kahta lomamökkiä alettiin kunnostaa kesällä 2018. Korjaustyöt jatkuvat 2019. Saaressa voi silti retkeillä vapaasti. Saaren kiertävä noin kymmenen kilometrin mittainen polku ja muut polut tarjoavat mahdollisuuksia eri mittaisiin retkiin. Saari on neljä kilometriä pitkä ja 1,5 kilometriä leveä. Kesällä 2019 saaren kävijöitä ilahduttavat myös lampaat, jotka hoitavat vanhan kahvilarakennuksen ympäristöä. Lampaita saa rapsutella, mutta ethän tarjoa niille eväitäsi. Saunalamökki on kunnostettu lammaspaimenien käyttöön.

Kotila-mökissä toimii kesäkahvila heinäkuun alusta alkaen. Saaren muut mökit ja saunat eivät ole vuokrattavissa. Vierasniemen Kirkkosäikässä elää lintuja, joiden pesintä keskeytyy helposti häirinnän takia. Pesimäalueella ei saa liikkua 1.5. – 31.7. välisenä aikana.

Aluetta hoitaa Metsähallitus ja Pohjanmaan-Kainuun Luontopalvelut.

Katso kartta ja lue lisää Ärjänsaaresta ja sen palveluista tästä.